Yrityksen perusti Veikko Vesanto, joka toimi alalla vuodesta 1946 aloittaen viilarina silloisessa ABLOY -lukkoja valmistaneessa Kone ja Sillassa. Kun Oy Wärtsilä Ab 1960-luvun lopulla siirsi lukkotuotantonsa vastavalmistuneeseen Joensuun tehtaaseen, perusti Veikko oman lukkohuoltoliikkeensä silloiseen asuinpaikkaansa Roihuvuoreen.
Aluksi toiminta perustui kotoa tehtäviin “keikkoihin”, joita olivat lähinnä mekaanisten lukkojen korjaukset, sarjoitukset ja asennukset.Toiminta alkoi siis hyvin vaatimattomasti kuten silloin oli tapana.
Tuolloin nykymuotoinen toiminta ja turvalaitteiden todellisuus oli vain visionäärien mielikuvitusta.
Vuosien saatossa, kun tarve turvallisuuden lisäämiseen kasvoi, myös Itä-Helsingin Lukon toiminta laajeni aikaa myöden tämän päivän yksitoista henkeä työllistäväksi keskisuureksi turva-alan liikkeeksi.
Paljon on tänä aikana alalla tapahtunut. Mekaaninen lukitus pitää edelleen pintansa ja löytää paikkansa kodeistamme ja yrityksistämme. Mekaanisen lukituksen rinnalle on noussut vahvasti myös sähköinen lukitus joka jatkaa kehittymistään jatkuvasti. Kuluneina vuosina on mukaan tullut myös kulunvalvonta ja kulunhallinta, hälytys- ja rikosilmoitinjärjestelmät, kameravalvonta ja monta muuta tuotetta ja toimintaa jotka liittyvät lukitus- ja turvaurakointiin.
Vuosien aikana yritys on panostanut koulutukseen. Lähes kaikki yrityksen palveluksessa olevat henkilöt, niin lukkosepät kuin toimistohenkilökuntakin on koulutettu oppisopimuksella jolla yrityksessä edelleen pidetään yllä vanhaa mestari/kisälli koulutustapaa.Vuonna 1989 Veikon poistuttua keskuudestamme jatkoivat hänen alusta asti yrityksen toiminnassa mukana olleet lapsensa yritystoimintaa. Tänä päivänä yritystä pyörittää jo kolmas sukupolvi.
Yli neljänkymmenen Kauppakartanonkadulla vietetyn vuoden jälkeen Itä-Helsingin Lukko muutti marraskuussa 2020 täysin remontoituihin uusiin tiloihin Herttoniemeen, Mekaanikonkadulle.
Perheyrityksen voima on asiakkaan aito kunnioitus ja palveluhenki. Tarjoamme edelleen samaa luotettavaa, joustavaa ja mutkatonta palvelua mihin asiakkaamme ovat tottuneet alusta alkaen.
Syyskuussa 2021 yrityksen nimi muuttui virallisesti Itä-Helsingin Lukosta
IHL Turva Oy:ksi